keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ensiesittelyssä tuleva vapaa-ajanasuntomme

Meillä oli aikoinaan käytössämme isäni omistama vanha torpparinmökki, mutta jouduimme luopumaan siitä isäni kuoleman jälkeen. Pari kesää ilman mökkiä nosti mökkikuumetta. Tarkoituksena oli ostaa huonokuntoinen vanha kesäpaikka ja remontoida se ajan kanssa mieleiseksi. Eteemme tuli kuitenkin vain ylihinnnoiteltuja rötisköjä, joten päätimme rakennuttaa itse oman paikan. Budjettimme ei sallinut rantatontin ostoa, joten hankimme kuivan maan paikan metsien ja peltojen keskeltä, 45 min ajomatkan päässä kotoamme. Olin aina haaveillut Kannustalojen taloista, joten talotoimittajaa ei tarvinnut miettiä. Mieheni mieliksi tosin pyysimme tarjouksen myös toiselta talotoimittajalta. Kun löysin pienten Kannustalojen esitteestä pienehkön Vihervaaran, valinta oli tehty.
Tontti ostettiin heinäkuussa 2008 ja talopaketti toimitettiin huhtikuussa 2009. Hitaasti on edetty. Nyt kun vanha asuntomme on myyty ja asumme vuokralla, olemme voineet taas sijoittaa vapaa-ajanasuntoomme. Tuntuu hyvältä, kun työt etenevät.Ulkoapäin näyttää nyt tältä. Savupiiput, rännit, räystäät, tikkaat, lumiesteet ja lukuisat laudat ja listat puuttuvat. Olisin halunnut vaaleanpunainen talon, mutta en lukuisista yrityksistäni huolimatta löytänyt kaunista vaaleanpunaisen sävyä. Minun silmissäni talomme on kaunis - toteutunut unelma. Seuraavalla kerralla näytän, miltä sisällä näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti