maanantai 27. syyskuuta 2010

Sieniä, suunnitelmia ja villasukkia

Käymme tätä nykyä joka viikonloppu mökillä katsomassa, miten työt etenevät. Mies käy usein vielä viikollakin viemässä jotain puuttuvaa tavaraa tai vastaamassa remppakysymyksiin. Eilen mökillä ajattelin vielä käydä puolukassa, mutta puolukoita ei enää ollut. En ymmärrä, mihin se valtava määrä marjoja oli muutamassa viikossa kadonnut. Olivatkohan linnut syöneet? Mutta puolukoiden sijaan löytyi sieniä. Voi, kun joku voisi opettaa kädestä pitäen sienestämistä. Joku vuosi vielä kerään tatteja, nyt ne olivat kaikki menneet jotenkin ylikypsiksi.Sain lapsetkin seurakseni sienimetsälle, kun he näkivät ensimmäisen rasian täynnä kanttarelleja. Kanttarellit ovat koko perheemme herkku ja niitä uppoaisi lasten suihin vaikka kuinka paljon. Suppilovahveroita löytyi myös reilusti. En ole aikaisemmin poiminut suppilovahveroita saati valmistanut niistä mitään, mutta nyt ajattelin kokeilla keittoa ja kastiketta. Saa nähdä, miten onnistuu.

Muuten olen kutonut ahkerasti villasukkia. Ja nyt niitä onkin kohta kolme paria päättelyitä vaille valmiina. Esittelen sukat, jahka saan aikaiseksi päätellä langat. Kutoessa olen miettinyt mökin vessan sisustusta - kaakeleita ja kalusteita. Niistä myös enemmän, kun on jotain näytettävää, eikä vain ajatuksia päässäni. Antoisaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi, miten hieno kantarellisaalis! Meillä tuollaista ei varmaan löydä koskaan, sillä kanterellit seivät ehdi kasvaa isoiksi, kun jo joku poimii ne.

    En ole koskaan kerännyt suppilovahveroita, ja vaikka näin toisen tulevan metsästä kori pullollaan, en löytänyt itse yhtään. Mietin, millaisessa maastossa ne oikeastaan kasvavat. Luulen, että hain niitä liian kuivasta, tosin sammalaisesta paikasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos piristävästä kommentista! Suppilovahverot ovat minullekin uusi tuttavuus. Niitä on oikeasti vaikea löytää, mutta kun löytää yhden, niin löytää heti monta. Kaikki, mitkä olen löytänyt ovat kasvaneet sammaleessa ja kosteassa paikassa. Ja aina rinteessä, jopa kallion kolossa ja kannon alla. Pidän peukkuja, että vielä onnistut niitä löytämään. Aurinkoista viikkoa! t. Fanny

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä! Yritän niiden avulla löytää ensi syksynä myös suppilovahveroita.

    VastaaPoista
  4. I love what you guys tend to be up too. This kind of clever
    work and exposure! Keep up the great works guys I've added you guys to my own blogroll.
    My web site :: online casino directory

    VastaaPoista