torstai 14. lokakuuta 2010

Mökin lattia

Olen aina pitänyt vanhojen huviloiden lankkulattioista. Ne ovat nähneet elämää ja kestäneet hyvin ja ennenkaikkea ikääntyneet kauniisti. Niinpä valinta kakkoskodin lattiaksi oli selvä: vanhanaikainen lankkulattia. Mutta vanhoja lattialankkuja on vaikea löytää. Onneksi Metsänkylän Navetan kautta voi tilata uutta lankkulattiaa. Tilaus tehtiin jo kaksi vuotta sitten, joten lankut ovat odottaneet asentamista jo jonkun aikaa. Nyt lattia on asennettu osaan huoneista. Valitsimme koivulankun, sillä se on kovaa ja kestävää. Lankkuja on useampaa leveyttä, jotta saadaan elävän näköinen lattia. Lankut asennetaan lattiakoolausten ja vuorivillan päälle. Lattialämmitystä ei ole, sillä lämpö ei pääse 3 cm paksun lankun läpi.Tältä näyttää lattian "läpileikkaus" eteisestä olohuoneeseen katsottuna.

Lattia viimeistellään öljyllä. Emme halunneet vahaa, sillä kokemuksesta tiedämme, että se jättää liukkaan pinnan. Koivulattiaa ei tarvitse käsitellä lipeällä, kuten mänty- ja kuusilattia. Lattia saa pintaansa kaksi kerrosta valkoöljyä, minkä jälkeen lattia kiillotetaan. Öljykäsittelyn voi aina uusia ja tarvittaessa pestä lattian suovalla. Yksinkertaista ja tehokasta. Tässä mallipalat kahdesti öljyttyinä.Kyllä nyt on lasten ja koiran ja meidän aikuisten hyvä tepastella paksuilla lankuilla. Elämän jälkien on tarkoituskin näkyä tässä kodissa ja tällä lattialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti