sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Piparikuusi

Esikoisen luokka kerää rahaa kevään leirikoulua varten. Tästä johtuen heidän luokallaan oli koulun joulumyyjäisissä oma leivonnaisten myyntipöytä. Toive oli, että jokaisen oppilaan perhe toisi viisi myyntierää leivottuja tuotteita myyntiin. Lisäksi toivottiin, että leipomukset olisivat kuivakakkujen lisäksi jouluisia ja/tai suolaisia.Mielelläni olisi tehnyt piparkakkutaloja, mutta ajanpuutteen (ja myös taidonpuutteen vuoksi) keksin tehdä piparikuusia. Olen nähnyt näitä piparikuusia esiteltävän jouluisissa kirjoissa ja lehdissä. Pientä googlettamista ja sain tilattua netistä valmiit muotit kuusia varten. Kolmena iltana paistoin tähtiä ja tänään kokosin, kuorrutin, koristelin ja paketoin. Aiemmin ompelemani pehmotähdet oli suunniteltu piparikuusien paketin kaunistukseksi. Kuusien lisäksi tein kaksi maustekakkua, jotka saivat koristeekseen pehmopossut. Näitä kuusia oli muuten kiva tehdä, suosittelen!Rauhallista ensimmäistä adventtia kaikille ja tervetuloa mukaan uudet lukijat!

4 kommenttia:

  1. Ah, miten ihania!! Mielestäni yksi TYYLIKKÄIMMISTä joululeipomuksista nämä piparikuuset!

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Tuollainen on aivan upea (ja herkullinen) joulukoriste. Olet pakannutkin niin hienosti, tähdet tuossa ovat ihanat.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana, itse jos tuollaisen saisin niin en raskisi syödä :)

    Johanna

    VastaaPoista