lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kahvinjauhantaa leikkikeittiössä

Lapsilla oli joskus kauan sitten sellainen pattereilla toimiva leikkikahvinkeitin, mihin sai oikeasti laittaa vettä. Lapset leikkivät sillä todella paljon ja ahkerassa käytössä se meni lopulta ihan rikki. Minun oli pitkään tarkoitus hankkia uusi samanlainen, mutta ajatus vesileikeistä leikkikeittiössä ei oikein houkuttanut.Sitten muistin, että meillä on kaappien kätköissä aito vanha kahvimylly. Kahvimylly on muuten toimiva, mutta kantta ei saa auki (tai siis aikuinen saa kovalla voimalla), eli myllyyn ei voi oikeasti laittaa mitään. Ompelin säkkikankaasta kahvisäkin ja painoin akryylimaaleilla leivontaan tarkoitettujen kirjaimien avulla painatukset säkkiin.Etsin pitkään sopivia puuhelmiä kahvisäkin täytteeksi, mutta koska en sellaisia onnistunut löytämään, ostin oikeita kahvipapuja. Uskalsin antaa ne lasten leikkeihin, koska kuopuskin on jo 5v, eli ei laita niitä suuhunsa. Punainen kahvipannu on löytö kirpputorilta. Nyt kaikki on valmista kahvihetkeä varten.Kiitos ihanista kommenteistanne. Niitä on ilo lukea. Uudet lukijat - tervetuloa mukaan! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Uutta pupujen talossa

Pupujen talon pienin vauvapupu nukkuu tässä "vauvankopassa". Oikeasti se on metallinen, jalallinen saippuateline. Olen ommellut siihen vekatun koristehelman sekä pitsikoristeiset uudinverhot. Puinen Tildan sydännappi on vauvelin sängyn koristeena.Isompaan sänkyyn tein tilkkupeiton Tildan turkoosin sävyisistä kankaista. Pieni vekkari lipaston päällä toimii oikeasti. Kaksoset löysivät sen viime kesäiseltä Pariisin matkalta, jossa olivat mumun kanssa. Tämä pieni herätyskello sopii pupujen taloon täydellisesti.Kääntöpuolen kangas on neiti B:n vanhasta kesämekosta kierrätetty kangas.Olohuoneessa on jo aikaisemmin Porvoon Riimikosta löytynyt rottinkinen sohvakalusto. Nyt ompelin sohvaan ja nojatuoleihin pehmusteet Tildan kankaista. Olohuoneen matto on kudottu Palma-langasta ja hapsut solmittu valmiiseen työhön jälkikäteen. Toisesta reunasta puuttuu vielä maton hapsut. Uusi hankinta on tämä poikapupu. Pienet pupulapset tarvitsevat leluja, joten virkkasin pienikokoisen apinan. Apina on muuten onnistunut, mutta kasvot olisi pitänyt tehdä hieman toisin. Haluaisin löytyy jonkin pienen puisen arkun, josta voisi tehdä pupusille leluarkun.Uusia hankintoja on myös pyykkiteline ja kehto, mutta ne esittelen joku toinen kerta. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kuninkaallisia suklaakonvehteja

Viime kesäkuussa katsoimme lasten kanssa kuninkaallisia häitä telkkarista. Kaksostytöt olivat aivan tohkeissaan, olihan morsian oikea prinsessa ja vieläpä kruununprinsessa. Myöhemmin kesällä kaksosten paras ystävätär toi heille tuliaisiksi oikeita prinsessasuklaita, siis virallisia Cloettan hääsuklaita. Ne olivat todella herkullisia ja hävisivät nopeasti parempiin suihin. Tyhjää rasiaa ei raaskinut heittää pois ja pitkään se oli leikkikeittiössä tyhjänä mukana leikeissä.Sitten keksin virkata suklaakonvehteja. Suklaarasiassa oli alunperinkin vain kolmea sorttia, joten ei onneksi tarvinnut keksiä kuin kolme erilaista virkattua konvehtia. Nyt konvehtirasia on taas täynnä ja nämä suklaanamut ovatkin ikuisia.Tervetuloa uudet lukijat! Olen todella iloinen teistä jokaisesta! Meillä juhlitaan huomenna kuopuksen 5v-synttäreitä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Olohuone maalla

Viikonloppu maalla meni hujauksessa. Ulkoilun, siivoamisen ja järjestelemisen lisäksi saimme hyvän ystäväpariskunnan kylään, joten tuli nautittua myös hyvästä seurasta herkullisen ruoan äärellä.Sain järjesteltyä kirjahyllyn, joten nyt voin esitellä olohuoneemme. Olohuone on yhtenäistä tilaa keittiön ja ruokailuerkkerin kanssa ja huonekorkeus kohoaa enimmillään lähes neljään metriin. Kirjahyllyt on ostettu huutokaupasta kymmenisen vuotta sitten. Nahkakantiset kirjat ovat kiva sisustuselementti ja niitäkin on ostettu aina silloin tällöin antikvariaateista. Ikean Ektorpin halusin ehdottomasti kukallisena. Messinkisen barokkityylisen lampun ostin huuto.netistä tälle paikalle. Johtoa piti jatkaa huonekorkeuden vuoksi ja tarkoitus on ommella vielä sellainen kangassukka peittämään ketju ja johto.Ryijy on lapsuudestani, isovanhempieni häälahjaksi saama. TV-tasona on talonpoikainen arkku, joka on löydetty appiukon vintiltä ja kihlajaislahjaksi meille entisöity. Sohvapöytä on mieheni madaltama vanha ruokapöytä ja ihanan tukeva. Siksi siihen voi rakentaa vaikka junaradan; mieheni vanha pikkolo-Fleischman junarata on tähän tarkoitukseen juuri sopiva. Sitä säilytetään vanhassa pienessä puuarkussa ja se on kaikkien lastemme suosiossa, varsinkin kuopuksen.
Olen tilannut ihanuuksia pupujen taloon. Odottelen niitä saapuvaksi ensi viikolla. Pieniä ompelu- ja virkkausprojekteja olen myös touhunnut pupujen taloon, mutta niistä enemmän kun myös ihanuudet saapuvat. Neiti B tässä laittaa pupuja nukkumaan. Kamalaa, kun kaikilla ei ole omaa sänkyä... Aurinkoista viikkoa!