keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Monta rautaa tulessa

Pieni tauko kirjoituksissa johtui koko perheen pitkästä viikonlopusta Lontoossa. Reissu oli oikein onnistunut ja ihana piristys arjen keskellä. Kuten aina niin nytkin on monta projektia meneillään ja vähintään yhtä monta muhii päässä. Kaupunkikodin pienelle pihalle olen päätynyt sinivalkoisiin sävyihin. Tuntuu, että kukalliset tummansinivalkoiset kankaat ovat kiven alla, onneksi yksi kaunis vaihtoehto tuli Lontoon tuomisina.
Mies puolestaan on ahertanut pihalaatoituksen kimpussa. Pyrimme hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassaolevaa, joten laatatkin ovat asunnon alkuperäisiä betonilaattoja suoraan 70-luvulta. Pesu, uudelleensijoittelu, pohjien tasaus ja laatat suoraan. Grillin alla laatat ovat jo paikoillaan. Pikkuisen himottaisi laittaa tähän pergola grillin suojaksi. Ja sokkeli pitää maalata.
Ristipistot ovat jälleen löytäneet minut. Toinen on valmis setti Lontoosta
ja toinen ohje on jostain DMC:n pienestä vihosta, joka löytyi kätköistäni.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan uudet lukijat! Odottelen täällä arpajaispalkintoa saapuvaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti