maanantai 12. elokuuta 2013

kuopus menee kouluun

Meidän perheen pienin aloittaa koulun huomenna. Miten aika voi rientää niin nopeasti, että kuopuskin menee jo ekalle luokalle?!? Onneksi lapset ovat ihania, olivatpa he minkäikäisiä hyvänsä, jokaisessa iässä on aina omat ihanuudet :) Työpöydäksi tuli pitkään etsimäni aito, vanha, pienikokoinen Billnäs. Pöytä löytyi lopulta ihan lähipiiristä. Kiitos H! Pieni poika on niin ylpeä omasta pöydästään. Hienointa ovat kuulemma pöydästä ulosvedettävät aputasot. Laatikoihin poika on järjestänyt paperit, tärkeät tavarat ja vielä taisi jäädä pari tyhjääkin laatikkoa. Pari tuntia hön touhusi uuden pöytänsä ääressä ja esitteli sitä isosiskoille ja meille vanhemmille :):)
Roskis puuttuu ja hakusessa on joku "miehekkäämpi" kynäpurkki pöydälle. Sinkkiaakkostaulu on hankittu vuosi sitten, ja nyt sen voisi ripustaa seinälle. Roskiksen ajattelin tuunata Parolan aseman malliin kaupan kurkkupurkista (mutta siitä lisää myöhemmin). Jakkara on lainassa keittiöstä, tarkoitus on hankkia sellainen traktorinistuimesta tehty jakkara.
Reppu on pienen miehen itsensä valitsema, sisällä Star Wars -penaali, tossut ja kännykkä :) Huominen jännittää niin kovasti, mutta hyvin se menee, äiti tietää sen jo nyt ja kuopuskin huomenna :)

Hyvää koulunalkua kaikille pienille ja isommille koululaisille!

2 kommenttia:

  1. Onnea koulutielle!
    Onpa hieno työpiste, kaunis ja sopivan miehekäs.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Maria! Kolmen tytön jälkeen yritän kovasti pojallemme jotain miehekkäämpää. Kiva, jos olen siinä mielestäsi onnistunut :)

    VastaaPoista