tiistai 26. marraskuuta 2013

kaksi haastetta

Sain kaksi tunnustusta, joista molemmista tulin todella iloiseksi. Olen otettu blogini saamasta huomiosta ja kiitän molempia haasteen antajia :)

Poppana muisti minua haasteella jo syyskuun lopussa, mutta vasta nyt vastaan, anteeksi saamattomuuteni. Poppanan kysymykset: 1. Lempi vuodenaikasi? Miksi? Talvi, koska puhdas valkoinen lumi tekee kaiken uskomattoman kauniiksi. Pidän myös kunnon lumimyräkästä, eikä paukkupakkanenkaan haittaa. 2. Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt? Teen tällä hetkellä seitsemän tunnin työpäivää, sillä kuopuksemme aloitti koulun. Tuntuu, että ennätän tämän yhden tunnin ansiosta vaikka kuinka paljon enemmän. 3. Jos nyt saisit yhden päivän itseäsi varten, miten sen käyttäisit? Nukkuisin pitkään, söisin rauhallisen aamiaisen, kävisin pitkällä kävelylenkillä, kosmetologilla, kiertelemässä kaupoilla ja kirppiksillä. Sitten siivoisin kodin, istuisin sohvalle peiton alle ja vuoroin lukisin sisustuslehteä, tekisin käsitöitä ja surffaisin netissä. 4. Lempiharrastuksesi? Jos et osaa nimetä yhtä, niin saa sanoa montakin. Käsityöt ehdottomasti. 5. Mitä kieliä osaat tai mitä haluaisit osata? Osaan englantia hyvin, ruotsinkielentaitoni on ruosteessa ja ranska on lähes unohtunut. Haluaisin osata venäjää. 6. Paras tapa rentoutua? Maalla talvella hiihtolenkin, paljun ja saunan jälkeen, hyvän illallisen jälkeen sohvalla. 7. Mieluisin arkiruokasi? Tavallinen kotiruoka esim. lihapullat ja muussi, kaikki kalaruoat. 8. Milloin olet viimeksi yllättynyt iloisesti? Olin yksi päivä hyvin tuohtunut ja vihainen, surullinenkin eräiltä sukulaisiltani saamaani kohteluun. Kuopukseni vaistosi tämän ja kysyi "äiti, miten sun päivä on mennyt"? Hyvä, etten purskahtanut itkuun. Yllätyin niin positiivisesti, että 7-vuotias osaa huomioida muut niin kauniisti. 9. Lempiherkkusi? kahvi ja korvapuusti 10. Kuka tai mikä inspiroi sinua? pinterest, muut blogistit 11. Miksi pidät blogia? blogini on päiväkirjani ainakin osasta projekteistani

ElmiHelmi muisti minua samalla haasteella marraskuun alussa.

11 kysymystä haastetuille: 1) Mistä käsityöinnostuksesi sai alkunsa? Olen aina pitänyt käsitöistä. Muistan jo pikkutyttönä kutoneeni vaaleanpunaisen villatakin nukelleni. Lasten syntymien jälkeen innostuin käsitöistä toden teolla, sillä pienille vauvoille ja taaperoille tuli nopeasti valmista. 2) Mitä löytyy tällä hetkellä puikoilta / koukulta? Puikoilla pari pipoa ja nukkejen bolerot, joulusukka, tontun villapaita. Koukulla jätskejä. 3) Mistä haet inspiraatiota käsityöprojekteihisi? Blogeista, lehdistä, kaupoista, netistä. En varsinaisesti hae lisää inspiraatiota, sillä jo nyt on liikaa suunnitelmia 4) Kasvaako lankavuoresi tasaiseen tahtiin kaikista päätöksistä huolimatta? Kyllä se taitaa kasvaa, vaikka käytänkin usein lankakoristani löytyviä lankoja, enkä automaattisesti heti suuntaa lankakauppaan. 5) Osallistutko mielelläsi erilaisiin käsityötempauksiin? Aika ei anna myöten, mutta hyväntekeväisyystempauksiin on kiva neuloa 6) Mitkä ovat 3 tärkeintä asiaa maailmassa? perhe, terveys, onnellisuus 7) Missä kaikkialla haluaisit matkustaa? olen jo pitkään haaveillut Hawaijin matkasta 8) Mikä on parasta joulussa? valmistautuminen jouluun ja koristeiden lisääminen pikkuhiljaa, jouluiset käsityöt, lasten ilo 9) Mitkä asiat kuuluvat joulupöytääsi? blinit ja mäti, graavikala, kinkku ja laatikot 10) Hankitko joululahjat periaatteella : "Aikainen lintu madon nappaa" vai "Viime hetken paniikki paras paniikki"? jos teen käsitöitä joululahjkasi, niin ne teen ajoissa valmiiksi. Kaikissa muissa lahjahankinnoissa on paniikki päällä 11) Mitkä tuoksut kuuluvat jouluun? havu ja kynttilä

Kiitos vielä Poppana ja ElmiHelmi minun muistamisestani. Tämä haaste on ollut jo niin monessa blogissa, etten nyt jaa sitä eteenpäin. Samoin jää kertomatta 11 asiaa itsestäni. Kerron teille kuitenkin, että pärjään lyhyillä yöunilla, mikä mahdollistaa käsitöiden tekemisen pitkälle yöhön. Samaan aikaan koen, etten nuku tarpeeksi, sillä aina on vielä yksi kierros, mikä pitää tehdä :) Olen kahvin suurkuluttaja.
Kuvat otin pari viikkoa sitten maalla. Minusta oli hauskaa, kun käsityö sopi täydellisesti sisustukseen :)

2 kommenttia:

  1. Todella upeita neuletöitä sinulla täällä blogissa, osaisinpa itsekin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Krista, kauniista sanoistasi :)

    VastaaPoista