maanantai 13. huhtikuuta 2015

pojan "uusi" sänky

Lapset kasvavat - valitettavasti - ja meidän pienimmälle alkoi talonpoikainen perintösänky käydä ahtaaksi. Sisustusliikkeitä kierrellessäni huomasin pian, että se tyyli, mitä halusin oli ylihinnoiteltu. Piti käyttää luovuutta :) Teiniltä oli vapautunut sängynpääty. Olin jo viemässä sängynpäätyä kaatopaikalle, kun keksin antaa kaunislinjaiselle puiselle sängynpäädylle uuden mahdollisuuden. Päädyn olin aikoinaan ostanut Huuto.netistä pilkkahintaan. Ikeasta ostin nyt halvan sängynrungon (Fjellse), jonka Mies kavensi 80 cm:lle patjalle sopivaksi. Valtavasti pakkelia sängynpäätyyn, sen jälkeen monta kerrosta maalia sekä kehikkoon ja päätyyn. Ensin pohjamaalia ja sitten Laura Ashleyn Cotton White -sävyistä huonekalumaalia. Tästä voisi tulla jotain :) Mies irrotti Ikean sängynkehikon toisen päädyn ja kiinnitti vanhan päädyn kehikkoon (tarvittiin uudet pidemmät huonekalupultit), näin vältyimme tuplajaloilta. Sälepohja Ikeasta, uudet joustin- ja petauspatjat ja pian sänky olisi valmis. Gantin tähtipäiväpeitto on hankinta useamman vuoden takaa. Silloin tosin leikkasin sen kahtia, jotta sain isosiskojen kerrossänkyihin sopivat päiväpeitot. Nyt ompelin peiton taas yhteen :) Lopputulos palkitsee vaivan :) Milou odottaa iltaa ja poikaa viereensä nukkumaan :)

6 kommenttia:

  1. Taas niin mahtava tuunaus!! Luovuus on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Eerika! Samaa mieltä, luovuus on parasta :)

      Poista
  2. Oi, miten kaunis sängystä tuli! Tosi kiva tuunaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kauniista sanoistasi, Marianne! Olen itsekin todella tyytyväinen tähän sänkyyn :)

      Poista
  3. Upea sänky! Sinulla on valtavan hienoja ideoita, kiitos kun jaat niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Maria! Netti on täynnä ihania ideoita, ihana kuulla, jos voin itse jakaa omia ideoitani ja siten toimia inspiraationa muille. Itse olen saanut niin paljon inspiraatiota ja ideoita netistä!

      Poista