torstai 18. kesäkuuta 2015

maalari maalasi valkoista, valkoista ja valkoista

Olen viime aikoina maalannut ihan hirveästi, tuntuu, että aina olen pensseli tai tela kädessä. Miestäkin jo naurattaa, että sähän voisit vaikka maalata tämän ;) Mielestäni maalilla on uskomaton voima, vaivaa näkemällä maalilla saa ihan uuden ja raikkaan näköistä. Mökkikeittiön kaapin ovia maalatessani, mielessäni on ollut ruotsalaisissa sisustuslehdissä (kuva Lantliv Sommarhem 2012) usein mainostavan Kvänum -keittiöiden lause "handmålat på ask" (käsinmaalattu saarni). Maalatessani kierrätettyjä tammiovia ja tammisia vetolaatikoiden etusarjoja on mielessäni vain pyörinyt "handmålat på ek" (käsinmaalattu tammi). Hih :) kaksi kerrosta pohjamaalia kaksi kerrosta Laura Ashleyn Cotton White -maalia ja vielä aion maalata yhden kerroksen. Mutta olemme me siskon kanssa maalanneet myös mökin keittiön seiniä. Sisko maalasi pikkupensselillä paneeleiden välit ja minä vedin telalla paneeleiden päältä. Tämäkin tulee tarvitsemaan vielä 2-3 kerrosta lisää maalia, jotta kellastuneet mäntypaneelit jäävät oikeasti piiloon. Hormin vanhat ruuvinreiät on paikattu ja hormikin sai kauniin valkoisen pinnan. Koko Rantamökki on sekasorron vallassa ;) Meillä hommat jatkuu mökkikeittiössä ja toivottavasti ensi kerralla on jo jotain valmistakin esitettävää :) Ihanaa Juhannusta kaikille! Ja siskolle kiitos maalausavusta ja -seurasta vielä tätäkin kautta :)

6 kommenttia:

  1. Hioitko noita kaapin ovia ensin vai maalasitko suoraan päälle? Olisi tarkoitus maalata keittiön kaapin ovet ja aattelin että mites kannattais edetä :)
    MinnaK.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En hionut. Pesin ovet vahvalla pesuaineella ja karhealla sienellä. Pyyhin pesuainejämät rätillä pois ja annoin kuivua yön yli. Ovet eivät olleet mitenkään erityisen kiiltävät, vaan pinta oli jo valmiiksi aika mattamainen. Kaksi kerrosta pohjamaalia ja sitten kaksi kerrosta varsinaista maalia. Viides ja viimeinen kerros aavistuksen kiiltävää maalia. Huomioithan, että tämä on, miten minä tein. En ole alan ammattilainen vaan tämä on tällainen kokeilu. Aika näyttää, miten kestää käyttöä. Urakka on iso, mutta säästö on huikea!

      Poista
  2. oletko kokeillu koskaan ruiskumaalausta?jos opit tekniikan,säästäisi se huomattavasti aikaa varsinkin ahtaissa ja pieneissä väleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruiskumaalaus varmasti nopeuttaisi urakkaa. En ole sitä koskaan kokeillut eikä minulla oikein ole mitään paikkaa, missä ruiskumaalata. Ihan perinteisesti pensselillä ja pienellä telalla olen siis maalannut :)

      Poista
  3. Tuosta keittiöstä tulee niin raikas! Innolla odotan lopputuloksen näkemistä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Jonna. Jep, valkoinen maali raikastaa kellastuneet mäntypaneelit ja kierrätetyt tammiovet. On se vaan ihmejuttu, mitä valkoisella maalilla saa aikaiseksi :)

    VastaaPoista